Todellisuuden tutkimuskeskus julkaisee pääohjelmistonsa teoksista tutkimusraportit, joissa tekijä reflektoi omalla tavallaan taiteellista prosessiaan.
Samuli Laineen Nurture on kahdenkeskinen esitys, jossa esiintyjä imettää ja hoivaa katsoja-kokijaa. Teoksen keskiössä ovat elämän hauraus sekä tarve haavoittuvuuden tunnistamiselle ja tunnustamiselle.
Nurture valittiin Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja ANTI-festivaalin Mahdottoman esityksen residenssiin vuonna 2020. Teos sai ensi-iltansa ANTI-festivaaleilla samana syksynä. Laine käy tässä raportissa läpi teoksen taustoja, teemoja sekä ajatuksia, joita prosessi nostatti pintaan.
Samuli Laine teoksesta Nurture
Taustaa
Olin toteuttanut imetystapahtuman Taideyliopiston Vapaan taiteen tilassa vuonna 2013. Tilassa olijoilla oli tuolloin mahdollisuus tulla imetetyksi valkoviinillä. Kohtaamiset olivat lyhyitä ja vitsikkäitä. Sitten ajatus imettämisestä hautautui. Kunnes sattumalta löysin sähköpostistani vanhan Teatteri.nyt -hakemuksen. Olin hakenut festivaalille (sinne pääsemättä), koska halusin kehittää imetysesitystä pidemmälle. Luin hakemuksen läpi. Se vaikutti kiinnostavalta, inspiroivalta ja yllättäen hyvin ajankohtaiselta.
Ajatus imettämisestä oli kutkuttava ja outo. Katsoja-kokijan rintaruokkiminen tuntui melkein väärältä. Imettäminen on tekona niin henkilökohtainen, identiteetin alueelle tunkeutuva ja suuria tunteita herättävä. Samalla imettäminen on mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallista. Rintaruokkiminen piirtyi solmukohtana, jossa ilmentyi monia diskursseja ja yhteiskunnallisia hiertymiä. Siitä aukesi näkymiä nisäkkyyteemme, sukupuolikäsityksiin, keskinäisriippuvuuksiin ja hoivapolitiikkaan, haurauteen ja huolenpitoon.
Näin teoksen mahdollisuutena kokea tämä elämää ylläpitävä toiminto, joka on minun keholleni luonnostaan mahdoton. Samalla esitys voisi tarjota katsoja-kokijalle mahdollisuuden asettua toisen hoivan ja suojelun kohteeksi.
Imettämiseen kietoutuva hoivan kysymys resonoi ja tuntui merkitykselliseltä, koska olen tullut siihen tulokseen, että hoiva johdattaa pois individualismin eristyneisyydestä. Oman lapsen syntymä on tarjonnut minulle tästä valaisevan ja syvällisen esimerkin. Toisen tarpeiden asettaminen oman edun edelle hillitsee egoistisia toiminta- ja ajattelumalleja sekä saa herkistymään niille kaikille riippuvuussuhteille, jotka elämää ylläpitävät. Tämä havahtuminen on luonut minulle uuden merkityksellisyyden kokemuksen ja tarpeen huolenpitoon, joka ylittää oman olemassaoloni ja laajentuu lopulta pitämään sisällään koko maapallon.
Mikään asia tai olio ei ole olemassa itsenäisesti, vaan on riippuvainen muiden asioiden ja olioiden olemassaolosta ja on jatkuvassa muutoksessa.
Tämä kytkeytyy vahvasti myös Mahajana buddhalaisuuteen, jonka maailmankatsomuksen keskiössä on keskinäisriippuvuus. Mikään asia tai olio ei ole olemassa itsenäisesti, vaan on riippuvainen muiden asioiden ja olioiden olemassaolosta ja on jatkuvassa muutoksessa. Siksi buddhalaisuudessa puhutaan keskinäisolemisesta. Olemme aina olemassa suhteessa muihin ja muuhun. Tällainen suhteisuuden korostaminen tekee suhteiden vaalimisesta oleellista.
Mietin miten luoda näistä teemoista imettämisen ympärille teos, joka tarjoaisi toisenlaista yhdessä olemista, mahdollisuutta hetkelliseen toisinolemiseen. Pohdintani oli syntynyt halusta tarkastella kriittisesti yhteiskunnan ongelmia, mutta samalla velvollisuudesta miettiä miten asiat voisivat olla toisin, kuten María Puig de la Bellacasa asian ilmaisee. Pelkän kritiikin tilalta ehdottaa vaihtoehtoa.
Prosessi
Kysymykseksi nousi se kuinka kutsua yleisö luokse, luoda olosuhde ja tilanne jossa on turvallista olla ja antautua toiselle ja hoivalle. Siksi päädyin pohtimaan kestoa. Olin kiinnostunut siitä minkä mittainen yksittäisen esitystilanteen pitäisi olla, jotta toisenlainen yhdessä oleminen voisi mahdollistua. Tämä loi kiinnostavan haasteen suhteessa katsojamäärään. Kahdenkeskiset esitykset kun ovat hyvin ekslusiivisia tapahtumia. Kysymys oli tasapainottelusta tarpeeksi pitkän esityksen kanssa suhteessa siihen kuinka moni katsoja esityksen kokee. Tätä kestoon kohdistunutta jaakobin painia helpotti se että Nurturesta suunniteltiin sekä julkista että yksityistä esitystä.
Pohdin paljon myös sitä miten harjoitella yhden ihmisen työryhmässä esitystä, joka perustuu katsojan ja esiintyjän fyysiseen läheisyyteen ja kontaktiin? Korona-pandemia toi tähän vielä ymmärrettäviä lisähaasteita. Onneksi myötämielinen kumppani ja muutama kollega toimivat ajoittain harjoituskokijoina. Varsinkin koreografi Jarkko Partanen ja äänisuunnitelija Jussi Matikainen tarjosivat korvaamatonta apua (tämä on hyvä esimerkki riippuvuudesta). Kollegiaalisen avun kautta pystyin myös ratkomaan sitä, millaisia lainalaisuuksia tilanteenluomisessa pitäisi ottaa huomioon, jotta teoksen ehdottama hoivalle antautuminen mahdollistuisi. Oli kiinnostavaa miten paljon teos tuntui liikkuvan tuntoisuuden alueella ja miten vahvasti oraalisuus oli osa esitystä jo konseptin tasolla.
Maito
Halusin käyttää imettämisessä kasvipohjaista ”maitoa”, jonka ajattelin tuottaa itse valuttamalla mahlaa kuopiolaisesta koivusta. Katsoin, että kasvipohjainen ”maito” juurruttaa imettämisen syvemmälle maaperään sekä tuo näkyväksi yhteytemme ja sidonnaisuutemme kasvi- ja sieniperäisiin organismeihin. Korona-pandemia esti Kuopioon matkustamiseni, joten festivaalin tuottajan isä Arto Koivisto valutti mahlan esityksiä varten. Tämäkin piirsi kauniisti esiin niitä riippuvuuksia ja hauraita yhteyksiä, joita Nurturen tekemiseen liittyi. Esitys oli riippuvainen yllättävien ihmisten, biologisten prosessien ja suhteiden olemassaolosta.
Lyhyesti lopputuloksesta
Nurture on hyvin yksinkertainen. Se koostuu kolmesta osasta, joissa yhdessä katsojan kanssa kokeillaan huolenpidon ja elämän ylläpitämisen eleitä. Annetaan ja vastaanotetaan hoivaa. Keskiössä ovat kohtaaminen ja läsnäolo. Esitys perustuu vahvasti maku-, tunto- ja hajuaisteille. Hiki, saippuaisen veden lämpö, mahlan aromi sekä silikoninen rintakumi huulia vasten. Näkö- ja kuuloaistin lisäksi nämä kaikki viestivät teoksessa ja luovat merkityssisältöjä.
Yksi esitys on noin kahdenkymmenen minuutin mittainen. Esityksiä esitetään peräkkäin pidempiä jaksoja, niin että neljän peräkkäisen esityksen jälkeen on tauko. Nurturea esitettiin ANTI festivaaleilla kolmena päivänä kahdessa eri tilassa. Kahdenväliset, yksityiset esitykset olivat Galleria Ars Liberassa. Julkinen versio taas oli suuressa tyhjillään olevassa liiketilassa kauppakeskuksessa Kuopion keskustassa. Tätä versiota sai katsoa ulkopuolelta näyteikkunoiden läpi.
Oli kiinnostavaa miten sekä katsoja-kokijat, että minä unohdimme ulkopuoliset ihmiset julkisessa versiossa. Esitys tapahtuu niin lähekkäin ja käyttää tunteisuutta niin vahvasti hyväkseen, että muu maailma sulkeutuu ulkopuolelle. Kokijan fokus on hyvin lähellä. Teoksen ulkoapäin katsominen ei ollut kuitenkaan kovin pitkälle mietitty. Kohtaamisen dramaturgia oli ottanut etusijan teoksen luomisprosessissa. Ulkoapäin katsomisen miettiminen onkin jotain, jota haluan jatkaa tulevaisuudessa.
Esityskokemuksesta
Kyyneleet, ne piirtyvät mieleen. Ihmisistä saattoi purkautua hyvin vahvoja tunteita, joita korona-ajan kosketuksen kaikkoaminen ja etäisyyden pitäminen varmasti tuovat pinnalle. Vahvat tunteet luovat vastuun minulle tekijänä. Minä pidän huolen katsojasta ja luon tilan, jossa kaikki esityksestä kumpuavat kokemukset ovat sallittuja. Tunnen nöyryyttä sen edessä, että esitys johdattaa ihmisiä välillä hyvinkin syvälle ja laukaisee jotain odottamatonta. Koen suurta iloa, että olen voinut tarjota katsojalle tällaisen kokemuksen tai matkan. On kiinnostavaa miten 20 minuuttia voi riittää merkityksellisen kokemuksen aikaansaamiseen.
Ehkäpä totisesti elämme yksin pärjäämisen kulttuurissa.
Esitys saattoi johdattaa ihmisiä erilaisten mentaalisten maisemien ja tilojen ääreen. Esiin nousi sienirihmastoja, vauvaksi muuttumisia. Antautuminen oli usein temaattisesti vahvasti läsnä. Ehkäpä totisesti elämme yksin pärjäämisen kulttuurissa. Yksi koekatsoja kiteytti kokemustaan näin ”Jouduin rikkomaan sisäistettyä pärjääjän, aikuisen, itsenäisen toimijan rooliani. Tuntuu että sitten lapsuuden meidät on sosiaalistettu pärjäämään ja huolehtimaan itse itsestämme. Hoivattavana olemisella on taakkana olemisen aura. Siksi minulle esitys kertoo ennen kaikkea radikaalista hoivasuhteen ja riippuvaisuuden tunnustelusta.” Tuntuu että esitys todella pystyi tarjoamaan hyväksytyn avuttomuuden kokemuksen. Esitys on mahdollisuus olla lähellä, haavoittuvana ja hauraana.
Huomasin miten tärkeää on antaa kokijalle myös aikaa palautua. Antaa hetki reflektioon ja kiireettömään poistumiseen, ennen kuin seuraava kokija tulee tilaan. Mutta myös minä esiintyjänä tarvitsin tilaa reflektioon. Kun olin esittänyt teosta monta kertaa peräkkäin kokemukset pakkaantuivat, eikä niitä ollut aikaa käsitellä. Varsinkin kun esityksen aikarajat olivat venyvät. Pienet tauot sulivat pois aikataulusta. Kohtaamiset olivat hyvin voimallisia, katsojareaktiot erilaisia ja vaativat tilanteen ja katsoja-kokijan kuuntelua sekä antautumista aina uuden tilanteen vietäväksi. Tämä nosti kysymyksen omasta jaksamisesta, hoivasta itseäni kohtaan. Liian monen esityksen laittaminen yhteen päivään uuvuttaa tekijänsä. Koin pisimmän päivän aikana oloni iltaan mennessä hyväksikäytetyksi, kun olin antanut niin paljon.
Jo ohjelmistoon perehtyminen laittaa sisäisen keskustelun käyntiin. Potentiaalinen katsoja joutuu punnitsemaan sitä, voiko hän osallistua näin intiimiin esitykseen.
Teos herätti tunteita myös ihmisissä, jotka eivät koskaan tulleet kokemaan esitystä. Mediataiteilija Jani-Matti Salo kiteytti hyvin sen, että jo ohjelmistoon perehtyminen laittaa sisäisen keskustelun käyntiin. Potentiaalinen katsoja joutuu punnitsemaan sitä, voiko hän osallistua näin intiimiin esitykseen. Täten esityksen vaikutus laajentuu: teos on jo tarjonnut jotain ohjelmistoon tutustuneille. Se on koskettanut, tullut iholle ja johdattanut jonnekin.
Työryhmä
- Konsepti, toteutus ja esitys: Samuli Laine
- Mahlankeruu: Arto Koivisto
- Äänimaisema: Jussi Matikainen
- Assistentti: Vilma Kärkkäinen
- Mentorointi: Jarkko Partanen ja Jussi Matikainen
- Tuotanto: Samuli Laine, Todellisuuden tutkimuskeskus, ANTI – Contemporary Art Festival
Esitykset
- Kahdenväliset, yksityiset esitykset Galleria Ars Libera, 28.–29.10.2020
- Julkinen versio liiketilassa kauppakeskuksessa Kuopion keskustassa, 31.10.2020
- Kesto 25 min
Esitys on tilausvalikoimassamme. Tiedustelut: info@todellisuus.fi
The post Tutkimusraportti 2020: Nurture appeared first on Todellisuus.fi.
